Opi havaitsemaan · Mitä opit
Opi erottamaan
Huomaa: työpajat pidetään vain saksaksi.
Molempien työpajojen ydin. Kysymys ei ole se, havaitsetko, vaan se, mistä havainto tulee ja mitä se tarkalleen kertoo. Erottaminen tarkoittaa, että kysyt edelleen, risteys toisensa jälkeen.
Opi havaitsemaan · ydin
”Tunnen, että olet onnellinen” kertoo vielä vähän. Erottaminen tarkoittaa, että kysyt edelleen, kunnes on selvää, mistä se tulee ja mitä se tarkalleen kertoo.
Jokainen vastaus määrää seuraavan kysymyksen. Siksi erottaminen vie aikaa. Ja sitä voi harjoitella.
Luottaa vai tarkistaa?
Eräässä työpajassa osallistuja sanoi minulle, ettei hän luota havaitsemiseensa. Heti kun hän havaitsee jotain, tulee tunne, että hän vain kuvittelee kaiken.
Ricon sanoin
eli jos kysyisit minulta nyt, luotanko havaitsemiseeni? En. En luota havaitsemiseeni, koska minä tarkistan sitä koko ajan.
Rico Brunner, työpaja
Sanoin hänelle, että se on hyvä alku. Joka kyseenalaistaa havaitsemisensa, on jo tehnyt tärkeimmän. Kyse on siitä, että harjoittelee silti edelleen, niin kauan, että huomaat, pitääkö näkemäsi paikkansa vai ei. Silloin kuvittelun tunne katoaa itsestään.
Tämä tunne ei muuten ole tarkistus. Se on ylikuormitusta, koska et vielä osaa tarpeeksi. Se ei kerro mitään siitä, oliko havaintosi oikea vai väärä.
Kuusi kysymystä siitä, mistä tuntemus tulee
Kun minussa liikahtaa jotain, kysyn itseltäni, mistä se tulee. Onko se jotain, minkä joku on uskotellut minulle? Toivonko sitä? Kuvittelenko sen? Ajattelenko sen? Tunnenko sen? Vai havaitsenko sen?
Tämä erottaminen onnistuu vain harjoittelemalla. Alussa esitin itselleni ennen kaikkea yhden näistä kysymyksistä. Voit kokeilla sitä jo tänään.
Ricon sanoin
Sitä tein alussa itse niin, että kysyin aina: onko tämä nyt minun toiveeni vai sopiiko se häneen?
Rico Brunner, työpaja
Tarkistaminen ei ole epäluottamusta. Se on syy siihen, että voin seurata havaitsemistani. Sillä, sanotko ”nähdä” vai ”tuntea”, ei ole merkitystä. Toiset sanovat näin, toiset toisin.
Ensimmäinen kysymys aina, kun katson kenttään
Kun katson energiakenttään ja näen jotain, esitän ensin yhden kysymyksen: onko ihminen aiheuttanut sen itse, vai onko se tullut ulkoa? Työpajassa harjoittelemme sitä onnellisuuden avulla. Onko joku onnellinen, koska hän on oppinut olemaan onnellinen? Vai koska hän on juuri rakastunut? Jälkimmäisessä tapauksessa onni riippuu jostain, mikä voi taas kadota.
Syyllisyyden kanssa tällä kysymyksellä ei ole mitään tekemistä. Se kysyy alkuperää, ei tuomiota. Sitä koskee tiukka sääntö:
Ricon sanoin
Ja jos en ole varma, onko se itse aiheutettua vai ulkoa tullutta, en saa esittää seuraavaa kysymystä. Koska muuten voin yhtä hyvin heittää kruunaa ja klaavaa.
Rico Brunner, työpaja
Kysymys avoimessa risteyksessä tuottaa vastauksen, joka näyttää tulokselta mutta on silti vain kolikonheitto. Miten harjoitus siihen etenee, löydät sivulta Mitä työpajassa harjoitellaan.
Miksi jokainen vastaus määrää, mitä näet sen jälkeen
Jokaisella kysymyksellä on kaksi ulospääsyä. Kolmella kysymyksellä mahdollisia teitä on kahdeksan. Kymmenellä kyllä–ei-askeleella niitä on yli tuhat, kahdellakymmenellä yli miljoona.
Nämä luvut kuulostavat musertavilta. Sinun ei kuitenkaan tarvitse nähdä kaikkia teitä. Sinun tarvitsee vain tunnistaa, mikä risteys on juuri nyt oikea. Siihen keskityt, askel kerrallaan.
Joka kääntyy varhain väärään suuntaan, voi vielä korjata myöhemmin. Tiettyyn oivallukseen hän ei kuitenkaan tätä tietä enää pääse. Siksi otamme harjoituksissa aikaa ja sallimme eri mahdollisuudet, ennen kuin lyömme mitään lukkoon.
Kysymyksiä, jotka vievät eteenpäin
Älä pysähdy ensimmäiseen selitykseen. Neljä kysymystä auttaa siinä: Miksi se on niin? Miten se vaikuttaa? Onko se todella ongelma? Onko sille vielä muita syitä?
Usein erottaminen tarkoittaa myös poissulkemista. Esimerkki: ennen matkaa on pelko. Onko se itse matka? Tunnustelet ja huomaat, ettei se ole matka. Kysyt edelleen ja löydät huolen jostakusta, joka jää kotiin. Sekin vaatii harjoitusta, ennen kuin se onnistuu.
Mitä näet ja mitä vain oletat
Ricon sanoin
Ja suurin vaara energeettisessä työssä on se, että tekee oletuksia.
Rico Brunner, työpaja
Kun katson seinää, en kysy itseltäni, onko se puuta. Joko näen, että se on puuta. Tai sanon: en tiedä, se voisi olla jotain muutakin. Silloin en spekuloi. Se, mikä jää näiden kahden väliin, on oletus: täydennys, joka sopii hyvin mutta jota ei ole nähty.
Oletus
- täyttää aukon jollain, mikä sopii
- tulee odotuksesta, toiveesta tai opista
- näyttää tulokselta
Löydös
- ”näen sen”, tai rehellisesti ”en tiedä”
- saa jäädä avoimeksi ja odottaa
- tarkistetaan ennen seuraavaa kysymystä
On vielä kolmas mahdollisuus. Havainnon, jota et ymmärrä, saat jättää paikalleen. Et julista sitä vääräksi, vaan otat sen myöhemmin uudelleen käsittelyyn. Siihen tarvitaan rohkeutta. Minulla oli itsellänikin aika, jolloin havaitsin niin paljon, että kysyin itseltäni, olenko tulossa hulluksi. Siirsin tämän kysymyksen myöhemmäksi, kunnes ymmärsin tarpeeksi pystyäkseni vastaamaan siihen.
Milloin riittää
Erottaminen voi myös mennä liian pitkälle. Joka kysyy aina vain edelleen, rakentaa jossain vaiheessa suuren tarinan ja eksyy siihen. Usein ratkaisu on yksinkertaisempi. Ja joka käy jokaisen ihmisen läpi saman kaavan mukaan, saa vääriä tuloksia, koska jokainen ihminen on erilainen.
Minulla erottaminen sujuu nykyään nopeasti ja melkein itsestään, koska olen oppinut sen ja harjoitellut sitä hyvin usein.
Missä sitten oletkin juuri nyt
Kun sinuun virtaa paljon, kysymys ”Onko tämä minun vai kuuluuko se toiselle?” auttaa tuomaan siihen vähän järjestystä. Jos haluat pitää kiinni siitä, mitä olet löytänyt itsellesi, erottaminen suojaa sinua seuraamasta nopeaa oletusta. Ja jos haluat kehittyä, se on työkalu, jolla kysyt tarkemmin. Ihminen voi olla perheessä, parisuhteessa ja työssä eri kohdissa. Kysymykset pysyvät samoina.
Usein kysyttyä
- Mistä tiedän, kuvittelenko sen vain?
- Alussa et lainkaan varmasti, ja se on kunnossa. Kuvittelun tunne on ylikuormitusta, joka johtuu liian vähäisestä harjoituksesta. Se vähenee, kun harjoittelet ja tarkistat jälkikäteen. Lisää sivulla Mitä työpajassa harjoitellaan.
- Voinko luottaa havaitsemiseeni?
- En luota omaani sokeasti, tarkistan sitä jatkuvasti. Juuri siksi voin työskennellä sen kanssa.
- Tarkoittaako ”itse aiheutettu”, että joku on syyllinen?
- Ei. Kysymys tarkoittaa alkuperää, ei tuomiota. Se ratkaisee vain, mikä kysymys tulee seuraavaksi.
- Pitääkö minun pitää kaikki mahdollisuudet mielessä?
- Ei. Riittää, että tunnistat joka kohdassa oikean risteyksen. Sen, mitä näet, kirjoitat muistiin, jotta pääsi pysyy vapaana.
- Mitä teen, jos en löydä vastausta?
- Silloin sanot ”en tiedä” ja jätät sen siihen. Se on rehellinen tulos. Oletus sen tilalla ei olisi tulos lainkaan.
- Onko erottaminen lahja?
- Se on suurimmaksi osaksi opittua. Lisää sivulla Taito, ei lahja.
Mikä häiritsee erottamista useimmin, löydät sivulta Miksi hyväkin havainto voi erehtyä. Miten sitä harjoitellaan työpajassa, löydät sivulta Mitä työpajassa harjoitellaan.